keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hyvä ilmapiiri :)

Otan tähän julkaisuun aiheeksi tänäkin päivänä erittäin oleellisen asian nimittäin koulu - ja työpaikkakiusaaminen. Mietitte miksi otan tämän asian esille, koska mina tiedän kokemuksesta
miltä se tuntuu.




Me jokainen ollaan omanlaisemme persoonamme, mutta meillä kaikilla on oikeus olla oma itsensä.
Ei tarte esittää jotain muuta. Kiusaaminen jättää joko fyysiset arvet tai henkiset arvet. Henkiset arvet
ei häviä koskaan, mutta niiden kanssa oppii elämään aikanaan..







Osallistuin samalla #kutsumua -kampanjaan, jakamalla kuvani.
Ole rohkea ja tuo kantasi esille kiusaamisesta.


"Etkö sä ymmärrä, mäkin olen ihminen vaan,
 Jos sä puhut pahaa musta, se sattuu. Se on kuin
 miekka joka lävistää mun sydämen. Mä en
 kestä kun sä satutat mua, ymmärtämättä
 että mä olen heikko vaikka toisin väitän"


 Tee siis hyvä teko, jos huomaat jonkun oleilevan koulussa/
 työpaikalla yksinään. Mene juttelemaan hänelle, tustustu
 kohtele hanta kuin haluaisit sinua kohdeltavan.

 Sillä, me kaikki olemme erilaisia, mutta yhtä arvokkaita helmiä silti. :)



Ota uudet ihmiset ennemmin ilolla ja hymyllä vastaan kuin haukkumalla.
:)



 



lauantai 23. tammikuuta 2016

Sitterin tukilaudoista pikkutauluja :3

Mieheni löysi roskakatoksesta sitterin, joka loppujen lopuksi päätyi purettavaksi.
Sitterin sisällä oli sellaisia tukilautoja, joista tein sievät pikkutaulut :)
Kerron tässä päivityksessä, kuinka ne syntyi :)

Maalasin tukilaudat tai mitkä ikinä nämä ovatkaan
valkoisella maalilla 4:n kertaan. Kuvassa ovat
juuri saaneet 3:n maalikerroksensa ja ovat kuivumassa.
Eli maalaus ja kuivuminen, toistin saman kaavan 4x hyvän lopputuloksen takaamiseksi.


Kun maali oli lopullisesti kuiva, irroitin taulut
sanomalehdestä johon se oli jäänyt maalin ansiosta kiinni :D ja lakkaliimasin nätiksi leikatut tekstit paikoilleen ja annoin kuivua hetken ja lisäsin harmaata hilettä ja annoin kuivua.

Tänään laitoin villalangasta tehdyn nyörin koukuksi jesarin avulla taakse, jotta nämä pysyisi seinällä :)
 Kokeilkaa ihmeessä jos tykkäätte :)
Ei aina tarvitse ostaa valmista taulua kaupasta, kun se varmasti
itselle miellyttävin syntyy itse tekemäällä :)

Arjen iloja :)


Moi taas! Vähään aikaan en ole kirjoittanut
tänne, mutta asia korjaantuu kun on jotain mistä kirjoittaa ;)

Kukaanhan ei tykkää viemärin hajusta tai mistään pahasta hajusta
:) No... Itse löysin joskus netistä sellaisen vinkin palasaippuoille joka oli pakko testata eilen. Kannattaa testata jos ei yleensä käytä palsaippuaa ja niitä lojuu kaapissa :)

Itse tein näin:
1. Huuhtelin ja harjasin kylppärinlattiakaivon.
2. Rasputin teävän veitsen avulla saippuasta hiluja
                                                      avonaiseen lattiakaivoon ja juoksutin vettä.
                                                   
 Kikka kolmonen oli siinä mielessä hyödytön että juoksutin vettä :)
 luulen että saippuan tuoksu olisi paremmin päässyt esille jos olisin
 malttanut odottaa seuraavaa suihkun käyttöä :) ei siis kannata                                                      huuhdella :D


Aikaisemmissa julkaisuissa tulee ilmi lasipurkkiprojektini ja millä ohjeella toteutin sen.
En laittanutkaan koskaan lupaamaani pitsikantta,
mutta yksinkertainen valkoinen villalanka kieputettuna on mielestäni yhtä kaunis.
Ja sokeripurnukka sai heti töitä :3

Kuten kuvasta näkyy sokeripurnukka sai kaverikseen suolapurkin ja vielä löytyy keskeneräisenä kahvilasipurkki (siitä myöhemmin lisää :) Paitsi että suola - ja kahvipurnukka menevät lahjaksi ;)


Seuraavaan kertaan :)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Mielipidettä kasvisyönnistäni


Tein aiemmin päivityksen kasviruoka(-ko) pahaa, jossa käsittelin kasvisruoan syönnin aloittamista ja punaisen lihan syönnin vähentämistä. Nyt kerron miten on mennyt :)

Olen syönyt noin 1 kk kasvisruokaa koulussa
ja olen ollut siitä päätöksestä tyytyväinen. Mutta kyllä tulee valitettavasti syötyä kotona punaista lihaa, jauhelihaa, kinkkua, meetwurstia ym.

Se on hieman huono juttu kun miettii, että koulussa  vatsa saa kasvisruokaa ja kotona syön peruslasgnea tai jauhelihakastiketta,
kinkkuleipiä yms. Niin vatsa ei välttämättä tykkää.

Mutta ei se siitä ole todellakaan kiinni etten ole pitänyt päinvastoin, vaan mieheni on vannomaton
lihansyöjä.. Niin vaikeaa varsinkin silloin olla kasvisruokailija, kun mies on ollut kokkina
:D






tiistai 12. tammikuuta 2016

Ekologista kulkemista

Sen päivän jälkeen, kun laitoimme mieheni kanssa auton seisontaan.
Olen enimmäkseen nyt kävellyt kouluun meno ja paluumatkan.
Ja yhteen suuntaan matka on about 3 km.
 Kyllähän se hyvää on tehnyt keholle :) virkistyy ainakin menomatkalla.

Mutta nyt toissapäivänä kokeilin potkupyörää eli polkupyörän ja
potkulaudan yhdistelmää. Sen käyttö oli toistaiseksi raskasta, mutta oli se kiva :)


Mutta jos ajatellaan yleisesti Kestävän kehityksen kannalta, niin
onhan se ekologista kulkea jalan tai pyörällä säällä kuin säällä.

Mutta koska monilla on kiire, moni turvautuu ennemmin omaan autoon kuin ottaa enemmän aikaa kävelläkseen töihin. Se on surullista :(

Me kaikki voimme muuttaa elintapojamme pienillä teoilla
ympäristön vuoksi. Kaikki lähtee asenteesta :)


maanantai 11. tammikuuta 2016

Tuikunkuoria ja projekteja :)


Kun noita lasipurkkeja tulee ostettua kaupasta, milloin suolakurkun  tai valmiskastikkeen nälkään.
Niin ajattelin kokeilla vinkkiä, jonka löysin kierrätysideoita tai tee se itse- sivulta.

Purnikka on kyllä mielestäni kesken vielä, siihen tulee sellainen sievä pitsinen kansi vielä. Mutta luettelen mitä olen tehnyt tähän mennessä :)

1. Pesu astianpesukoneessa.
2. Etiketin liotus lämpimässä Etikkavedessä ja toinen pesu astianpeskoneessa
3. Tietokoneella tehdyn SOKERI-lapun kiinnitys (tai mikä tahansa muu)
lakkaliimalla. Anna hetken kuivua.  Sivele lakkaliimalla
 kerros ja anna kuivua. Lisäsin liimaa ja töpöttelin toisella siveltimellä kimalletta purkkiin ja annoin kuivua..

Kanteen pitäisi tulla vielä pitsi, niin sitten se on valmis :)

Kokeilkaa toki, jos haluatte :) Nätti siitä tulee ;)

Tuikunkeräys projektiin kuuluu tätä..
Tuikunkuoria on kertynyt, mutta omat alumiinituikut oon kohta polttanu :D No onneksi saa kaupasta lisää...
XD Ja ne sieltä ei heti lopu :)

lauantai 9. tammikuuta 2016

Entrinki

Tässä päivityksessä haluan kertoa enemmän Entringistä, jonka mainitsin aiemmin
kirjoittamassani postauksessa ks. kirppislöytöjä :)

Entrinki ei ole virallinen kirppis, vaikka kirppislöytöjä julkaisussa
nimi mainitaankin. Se on kierrätyskeskus, jonne me kuluttajat voimme viedä turhat tavaramme pois.

Siellä tuotteet käy läpi lajitteluprosessin, jossa nähdään mitkä
tuotteet voi  myydä eteenpäin ja mitkä menee hävitettäväksi. Kuten esim. Roskiin menevät tekstiilit leikataan pienemmäksi silpuksi, jotta ne voidaan polttaa.

Entringissä on siis myynnissä huonekaluja, astioita, kodin tekstiilejä, leluja, vaatteita kaiken ikäisille, urheiluvälineitä, kenkiä ja paljon muuta.

Kierrätyskeskus Entrinki on joutunut muuttamaan lajittelujärjestelmiään, koska tänä vuonna tuli sellainen säädös, ettei kaatopaikalle saa viedä mitään jätettä.


Entringissä on myynnissä vanhasta uutta menetelmillä tehtyjä juttuja. Kuten Vanhoista puhelimista on tehty myyntiin puhelinlaukkuja :)

Eli kannattaa käydä kurkkaamassa mitä kivaa voisi
Entringistä löytyä. ;)
Entringissä valmistettu puhelinlaukku

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kirppislöytöjä :)

villakangastakkini
Olen sellainen persoona että, tykkään käydä kirpparilla
sieltä voi löytyä nim paljon hyviä löytöjä.
Eilen kävin mieheni kanssa Enringissä ja tuli
löydettyä löytöjä :) Ja tässä julkaisussa kerron niistä ;)

Pitkään miettiny että mulla on karmean värinen talvitakki
(sammaleenvihreä) ja löysin Entringistä ihanan mustan villakangastakin :3 Tykkäsin ja ostin of course. ;)

Miheni löysi itselleen kaksiosaisen työhaalarin ja kaulahuivin.
Itsekin löysin 2 huivia, joista toinen soveltuu pannaksi :)

Tuli myös löydettyä neulontapuikkoja; pyöröpuikot ja peruspuikot,sisustustyyny, 2 samanlaista tyynyliinaa sekä Viivi ja Wagner pokkarin :)
kaksiosainen toppahaalari

Eli älä sano Koskaan ettei kirpparilta voisi tehdä
hyviä löytöjä. Kierrä ensin kirpparit ennen kuin ostat uutena :) Tähänkin käy sama periaate toisen roska, on toisen aarre :)
yläpuolella minun huivit, alapuolella Markuksen
Kuvassa pyöröpuikot, neulepuikot ja pokkari


Tyynyliinat


Tuikunkuoria ja tuunattua matskua :)



 Aikaisemmin taisin mainita että, kerään tuikunkuoria Ekokympin järjestämää kampanjaa peruskoululaisille. Olen jos saanut aika monta tuikkua poltettua :) Mutta mikäs siinä, pidän kynttilöistä ja samalla voin keräillä tuikunkuoria jemmaan :)Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.


Ettei tämä blogipäivitys menisi, kokonaan tuikunkuorien pätemiseen..  Otan seuraavaksi puheenaiheeksi tuunamani hupparin :D



Löysin  syksymmällä hupparin, joka oli hylätty.
Otin sen mukaani päätöksenä pelastaa se.
Hihansuut oli ihan rispaantuneet, hupparissa oli pieniä reikiä ja kiristysnarua ei ollut..

No..Koska huppari oli kokonaan musta, niin minusta se tarvitsi väriä.Laitoin huppariin pinkin kiristysnarun, paikkasin reiät ja hihan reunat ja pisteeksi ii:n päälle ompelin hihoihin ns. paikkalaput.

 Lopputulos on aika yksinkertainen, mutta olen silti siihen tyytyväinen :)


Hyvä teko lämmittää sydäntä :3

 Hyvä teko lämmittää kenen tahansa sydäntä. Ja itsellekin tulee hyvä mieli/fiilis kun annat tavaraa/tekstiiliä tai ystävällisyyttä esim. avaamalla oven pyörätuoliasiakkaalle tai vanhukselle.
Tai jos toisella on tarve vaatteille mutta ei ole varaa.

Annoin aika vasta pois 3 muovipussillista vaatetta, koska tästä maasta löytyy vielä heikkotuloisempia
ja vähävaraisempia kuin minä. Itse olen päätoiminen opiskelija ja mieheni on työtön, mutta joillakin ei välttämättä ole varaa kirpparillakaan käydä. Hyvä jos saa laskut maksettua..
Niin huonosti joillakin on tilanne.


Antamani 3 vaatepussia oli minulle vain tilan
tukkeena, mutta toiselle se oli arvokas asia.
Sai hyvää mieltä vain siitä että annoin omaa pois
köyhemmälle joka meni tarpeeseen.

Jokainen voi antaa omastaan sellaiselle
joka tarvitsee. Näin voi saada hyvän mielen :)
Jakakaa rakkauttanne kaikille :3