Sinä ja minä kävelimme kaupungilla yön pimeinä tunteina. Olimme käyneet katsomassa elokuvan, nyt olimme kävelemässä kotiin. Kaikki oli täydellistä, kunnes minun ympärilleni kietoutui näkymätön verho, Kylmyys.
Kaikki tapahtui kuin salama kirkkaana taivaalta. Vielä äsken pystyin kunnolla kävelemään, mutta Kylmyys halvaannutti minut täysin. Sinä olit hädissäsi et tiennyt mikä minuun meni. Otit minut syliisi kantaaksesi minua ja laitoit minut vielä lämpimän takkisi sisälle. Yritit pitää minua lämpimänä ja rauhoitella että kaikki on hyvin.
Minun oli niin kylmä että se ihan sattui, kasvoni varmaan sinersivätkin jo. Pysähdyit ja katsoit minun sinisiä silmiäni ja suutelit. Suutelit kuin Prinssi Prinsessaansa. Suutelit pyytääksesi etten jättäisi sinua.
Kylmyys oli minun kohdalla voimakastahtoinen, se olisi halunnut viedä minut lopullisesti mukanaan. Mutta minä rupesin taistelemaan kylmyyttä
vastaan sinun takiasi. Suljin silmäni ja hoin mielessäni " Minä tahdon elää" -lausetta ja ajattelin suudelmaasi. Ajattelin lämpöäsi ja tietenkin sinua.
Pian minun läpi meni nopea lämpöaalto, avasin silmäni ja suutelin sinua. Vastasit siihen.
Se oli kiitos-suudelma paelastajalleni. Ilman sinua en olisi tässä.
Ihanan romanttinen lyhyt novelli :)
VastaaPoistaKiva aloitus, jatka samaan malliin. Pirkko :)
VastaaPoistaKirjotatko paljo novelleja?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJonkin verran kyllä :)
PoistaJonkin verran kyllä :)
Poista